Wall Mask

WALL MASKIEN TARINA

Kuten moni menestystarina, alkoi suomalaisten Wall maalivahdinmaskien valmistus omasta tarpeesta -90 luvun alussa. Wall maskien yrittäjän Petri Karvisen joukkuekaverillaan näkemä, Kanadasta tuotu jääkiekkomaski herätti ajatuksen, että hän haluaa samanlaisen. Ja maskihan piti tietysti opiskelijabudjetilla tehdä itse. Sellaisen luominen käytännössä tyhjästä ei tietenkään ollut ihan niin yksinkertaista. Monien vaiheiden kautta ensimmäinen, silloin vielä nimeä vailla ollut maski kuitenkin istutettiin tekijänsä päähän ja mielenkiinto heräsi.

Muutama maski tehtiin ensin pelikavereille ja ajatus laajemmasta toiminnasta syntyi. Aluksi Rookie -merkillä maskia alettiin markkinoida jälleenmyyjille ja suoraan maalivahdeille. Maski otettiin hyvin vastaan ja kysyntä kasvoi. Vuonna 2000, kymmenen vuotta hullua ajatusta myöhemmin, Karvinen siirtyi valmistamaan maskeja päätoimisesti. Tällä hetkellä ammattilaiset kaikissa maailman huippusarjoissa luottavat Wall maskeihin, mutta mallistosta löytyy maski kaiken tasoisille ja ikäisille maalivahdeille.

Kihniön tehtaalla syntyy vuosittain tuhansia maskeja pääasiassa jääkiekko- ja salibandymaalivahdeille. Uusin aluevaltaus on maahockeymaskit, joita toimitetaan Eurooppaan. Koko tuotannosta noin 30 prosenttia menee vientiin.

Myös varaosat, tarvikkeet ja huolto sekä maskien maalaukset toiveiden mukaan ja muu yksilöllinen palvelu ovat tärkeässä osassa Wall maskien vankkaa suosiota.