SaiPan maalilla torjuvalla Jere Myllyniemen maskiin on jo kolmatta kautta maalattu Kotiteollisuuden nokkamiehen kasvot. Hyvät varusteet antavat maalivahdille myös itseluottamusta.
SaiPan maalivahdilla Jere Myllyniemellä on jo kolmatta kautta maskiinsa maalattuna Kotiteollisuuden nokkamiehen Jouni Hynysen kuva.
- Musiikin suhteen olen melko kaikkiruokainen, mutta kyllä Kotiteollisuuskin putoaa. Ajattelin, että kun kerran Lappeenrannassa ollaan, niin Hynynen on täällä sen verran suuri henkilö ja hieno persoona, Myllyniemi kertoo valinnan perusteita.
Myllyniemen maskista löytyy Hynysen lisäksi myös maalivahdin hahmo. Sillekin on taustansa.
- Jos tuolle maalivahdille kuvittelisi Philadelphia Flyersin paidan, niin Ron Hextallhan tuo olisi, Myllyniemi kuvailee.
Myllyniemi on yleensä antanut maskin maalajalle vapaat kädet maskin suunnittelussa. Vaatimuksena Myllyniemellä on yleensä vain värimaailman sopiminen seuran väreihin. Onpa sinne tällä kertaa livahtanut myös kiekkopiireistä lähteneen Jare & VilleGallenkin logo.
Hynynen vai jeesus?
Ensimmäisen Hynys-maskinsa Myllyniemi luovutti toissa kauden jälkeen muusikolle.
- Ensimmäisen kerran kun Hynynen ilmestyi maskiin minulta kysyttiin, että olenko uskovainen kun on jeesuksen kuva maskissa. Totesin vain, että voi Hynynen jollekin jeesuskin olla, hän naurahtaa.
Mutta olisiko Jouni Hynysen karvainen naama kannattanut maalata maskin etuosaan vastustajia pelottelemaan?
- Kyllä se tuolta takaakin pelottaa, Myllyniemin naurahtaa.
SaiPan maalivahti Jere Myllyniemi luovutti ensimmäisen "Hynys-maskinsa" Kotiteollisuuden nokkamiehelle.
- Totesi muistaakseni, että on se naama nyt sitten ollut kaikkialla, Myllyniemi päättää.
Varusteet tuovat itseluottamusta
Jere Myllyniemen loppukevääseen kuuluu tulevan kauden pelivarusteiden suunnittelu.
- Yleensä menen varustevalmistajan luokse ja sitten yhdessä suunnitellaan värit ja muut. Kyllä siinä pari päivääkin saatetaan uhrata ja mukavaahan se on kesän aluksi päästä suunnittelemaan varusteita, Myllniemi kertoo.
Aivan sama se ei ole mitä maalivahti päälleen pukee. Tämän allekirjoittaa myös Myllyniemi.
- Tuohan se itseluottamusta, kun näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä ja pelaa hyvin, Myllyniemi naurahtaa.
Myllyniemen mukaan kotimaisista maalivahdeista löytyy tyylitaitureita.
- Hieman tällaisella vanhan liiton tyylilläkin jopa pelaava Teemu Lassila ja toinen on Mika Järvinen, Myllyniemi kuvailee.
Varusteista puhutaan
Kolmatta kauttaan SaiPassa aloittava tamperelaislähtöinen Jere Myllyniemi kertoo, että varusteista myös puhutaan maalivahtien kesken.
- Yleensä puhumme tosin siitä, että miten eri varusteet toimivat. Ulkonäköasioista maalivahtien kesken ei juuri puhuta.
Urallaan myös Espoon Bluesissa torjunut Myllyniemi muistaa edelleen ensimmäiset patjansa.
- Sain enolta aikoinaan ruskeat CCM:n vanhan liiton patjat, reikäkilven ja pesäpalloräpylän. Siitä se kaikki lähti, Myllyniemi muistaa.